Search Site

Vater

Vater-tuotemerkki julkistettiin virallisesta marraskuussa 1991, mutta Vater-perheen historia rumpukapuloiden parissa alkoi jo vuosikymmeniä aiemmin legendaarisen Bostonilaisen rumpukaupan Jack's Drum Shopin kellarissa. Siellä Alan ja Ron Vaterin isoisä Jack Adams valmisti jo vuonna 1956 käsin rumpukapuloita aikansa tunnetuimmille rumpaleille, kuten Buddy Richille ja Elvin Jonesille. 1980-luvun alussa Vaterin veljekset alkoivat valmistaa rumpukapuloita omalla merkillään valmistaen samalla kapuloita Vic Firthille ja Zildjianille. Muutama vuosi sen jälkeen yritys muutti uuteen tehtaaseen Bostonin Holbrookiin. Viimeisen vuosikymmenen vaikana Vater-perhe ja sen tuotteet ovat laajentuneet merkittävästi, sisältäen tuotteita kuten SplashStick ja Acoustick ja rumpaleita kuten Chad Smith ja Stewart Copeland.

Vaterin tavoite on yksikertaisesti valmistaa maailman parhaita rumpukapuloita - suoria, kestäviä ja tasalaatuisia. Nailontippien taataan pysyvän kiinni ja pysyvän rikkoutumattomina koko kapulan elinkaaren ajan. Kaikki kapulat valmistetaan edelleen Yhdysvalloissa ja ne valitetaan yhteensopiviksi pareiksi ominaissoinnin ja painon perusteella käyttäen hyväksi tietokoneanalyysiä. Viimeisen tarkastuksen suorittaa kuitenkin toinen yrityksen perustajista, Alan Vater, jonka käsien läpi kulkee edelleen jokainen kapulapari. 

51 tuote(tta)

Laskeva
sivulla

Taulukkona  Listana 

  • Vater American Hickory Fusion

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Heartbeater

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Jazz Ride

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Los Angeles 5A

    12,00 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Los Angeles 5A Nylon

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Manhattan 7A Nylon

    10,50 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Power 3A Nylon

    11,00 €

    myymälässä

  • Vater American Hickory Sweet Ride

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Black Optic

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Blue Sparkle

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Gold Sparkle

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Purple Optic

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Red Sparkle

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Color Wrap 5A Silver Optic

    13,00 €

    myymälässä

  • Vater Cymbal Sticks Acorn

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Cymbal Sticks Ball

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Cymbal Sticks Oval

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Marching MV8

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Marching Stephen Creighton Pipe Band

    10,50 €

    myymälässä

  • Vater Nude 5B

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Player's Design Chad Sexton

    10,50 €

    myymälässä

  • Vater Player's Design Chad Smith's Funk Blaster

    12,50 €

    myymälässä

  • Vater Player's Design Craig Blundell

    10,50 €

    myymälässä

  • Vater Slick Nut Skull

    15,00 €

    myymälässä

  • Vater Sugar Maple 5A

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Sugar Maple 5B

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Sugar Maple Blazer

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater Sugar Maple Junior Sticks

    6,00 €

    myymälässä

  • Vater Sugar Maple Pianissimo

    9,90 €

    myymälässä

  • Vater T2 Staccato

    35,00 €

    myymälässä

  • Vater T3 General

    35,00 €

    myymälässä

  • Vater Timbale 3/8 Hickory

    5,90 €

    myymälässä

  • Vater Timbale 7/16 Hickory

    5,90 €

    myymälässä

  • Vater VASS Acoustick Solid

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VBNY Natural Wood Beater

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VBVB Vintage Bomber Beater

    29,00 €

    myymälässä

  • Vater VDH Drink Holder

    20,00 €

    myymälässä

  • Vater VDP Drum Polish

    9,00 €

    myymälässä

  • Vater VHZLFA Sizzle Fusion Acorn

    25,00 €

    myymälässä

  • Vater VMAS Acoustick

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VPFLX Poly Flex Brush

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VPYB Poly Brush

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VSAS Ear Plugs korvatulpat

    23,00 €

    myymälässä

  • Vater VSB1 Stick Bag

    35,00 €

    myymälässä

  • Vater VSMS Stick Mate Shaker

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VSMT Stick Mate Tambourine

    26,00 €

    myymälässä

  • Vater VSPS Splashstick

    25,00 €

    myymälässä

  • Vater VSTBK Stick / Finger Tape Black

    7,00 €

    myymälässä

  • Vater VTP Tech Pack

    20,00 €

    myymälässä

  • Vater VWTHW Heavy Wire Brush

    32,00 €

    myymälässä

  • Vater VWTR Retractable Wire Brush

    26,00 €

    myymälässä

51 tuote(tta)

Laskeva
sivulla

Taulukkona  Listana